Le nouveau début

Uusi alku.

Elämä koki pienen takapakin. Läheinen ihminen lähti luotamme. Yhtäkkiä. Ilman selityksiä.

Mutta nyt olen täällä taas. Jatkan töitäni, elämääni täällä kaukana. Ilman miestäni kylläkin, hän joutui palata Suomeen töihin. Aina ei palapelin palat loksahdakaan paikoilleen omien suunnitelmien mukaan. Joskus reunapalat hukkuvat, joskus oikeaa palaa joutuu etsiä ihan liian kauan. Nyt elämä näyttää tällaiselta. Mutta tunnelin päässä näkyy kuitenki valoa, niin kuin aina.

Toivottavasti Sinä olen vielä mukana! :)

Men vem?

Kuka ihmeen Aada-Olivia?

Missä ihmeen ulkomailla?

Mitä ihmeen hömppää?


Hei! Olen Aada-Olivia. Et ole varmaan kuullut minusta ennen. Kiva kun kuitenkin löysit minut! Olen aikuinen, itsensä edelleen teini-ikäiseksi tunteva nainen. Asun töiden vuoksi ulkomailla ja elän täällä monikulttuurisesti oppien joka päivä uutta. Olen koulutukseltani melkein-maisteri. (Miksi joitain asioita on niin vaikea saada loppuun?) Teen monikulttuurista kasvatustyötä ja nautin työstäni suunnattomasti. Vaikka olen nykyään ulkosuomalainen, olen todellakin täysin made-in-Finland -tyyppi.

Rakastan kaikkea suomalaista, ja täällä muualla asuessa sitä oppiikin arvostamaan ihan uudella tavalla. Omat juuret ja oma identiteetti on joskus koetuksella, mutta siellä se aina pilkottaa; suomalaisuus. Raahasin kotiimme kaikki arabian ja hackamannin astioista ja Alvar Aallon tuoleista lähtien. Ikkunalaudalla on mariskooleja eikä naapureilla ole jäänyt epäselväksi mikä ihme se marimekko oikein on. En kuitenkaan itke kotimaa-ikävääni iltaisin. En voisi kuvitella itseäni enää muualle.

Rakastan monia asioita. Lähinnä sydäntäni on työni lisäksi urheilu, musiikki ja käsityöt. En voisi kuvitella käveleväni kaupassa lankahyllyjen ohi vilkaisematta. Tai viikkoa ilman yhtäkään lenkkiä. Toukokuussa minua odottaa elämäni ensimmäinen puolimaraton... Iik! Juoksupanikointia taitaa tässä blogissa olla siis tiedossa :) 

Tärkeä asia elämässäni on musiikki. Olen pienestä asti soittanut ja laulanut, ja onnekseni sain jatkaa sitä myös täällä. Vaikka olenkin nykyään vain amatööri ja harrastelija, haluan jatkuvasti kehittyä ja harjoittelenkin lähes joka päivä. Mikä onkaan sen parmepi pakopaikka kuin musiikin ihmeellinen maailma? No ehkä meidän maailman kauneimmat lenkkimaastot, heh :)

Rakastan sisustamista ja kaikkea kotiin liittyvää. Nykyinen kotimme on väliaikainen ratkaisu huonon asuntotilanteen ja mahdollisen paikkakunnan vaihdon vuoksi. Ja todellakin näyttää myös siltä. Ikea on luottopaikkani, vaikka haaveilenkin jatkuvasti boknäsin kirjahyllyistä. Ehkä joskus. Some day!

Olen aika laiska muodin seuraaja. Paitsi toki hömppäblogi-harrastukseni pitää minut ajan tasalla :) Käytän töissä työvaatteita (siis ihan omiani, en mitään uniformua) ja vaihdan lookini kyllä kotilookiksi alle sadasosasekunnissa kun palaan kotiin. Mieheni mielestä olisi kuulemma kiva, jos näyttäisin kotonakin joskus samalta kuin lounastauolla... (?!?!) Olen alennusmyyntihirmu. Minulla ei paljon olekaan normaalihintaisena ostettuja vaatteita. Vaateasiassakin luotan syvimmin suomalaiseen marimekkoon :) Täällä päin myös kirpputorit ovat loistavasti toimivia, ja kaukana Suomen haisevista pölypunkkitarhoista. Sieltä tekee usein mieltä suuresti ilahduttavia merkkivaatelöytöjä.

Stressaan aina jostain. Pelkään elämän alamäkiä. Odotan aina jotain. Haluan aina jotain. Nyt haluaisin oppia olemaan onnellinen juuri tässä hetkessä. Elämään päivän kerrallaan. Elämään hetkessä. Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni, olen loppujen lopuksi erittäin onnellinen ja minulla on ihania asioita elämässäni. Joskus vain on niin kovin vaikeaa muistaa se.

Oli kiva tutustua! Toivottavasti ilmoitat itsestäsi jättämällä vaikka pienenpienen puumerkin kommenttiboxiin :) Nyt elän hetkessä ja jatkan töitä. Lounastauko ei olekaan ikuisuuden mittainen...

Kuvat lainattu

Oppia ikä kaikki

Opin kävelemään kun olin 11kk
Puhuin aiemmin kuin olisi pitänyt
Opin lukemaan kun olin 4- ja puolivuotias
Opin nuotit kun olin 6-vuotias
Opin numerot esikoulussa
Opin englantia ja ruotsia ala-asteella
Opin käyttämään tietokonetta kun olin 8
Opin soittamaan pieni kissanpoikanen -laulun nokkahuilulla kun olin 10
Opin olemaan pelkäämättä lentämistä kun olin 15
Opin derivoimaan kun olin 16
Opin tuolloin myös leipomaan brita-tortun
Opin oppimaan lukiossa
Opin, ettei kaikessa voi olla hyvä 17-vuotiaana
Opin ajamaan autolla kun olin 18
Opin lintsaamaan luennoilta yliopistossa...

... Vielä en ole oppinut nauttimaan joka hetkestä. Vielä en ole oppinut oppimaan virheistäni. Vieläkään en puhu tanskaa ja norjaa sujuvasti. Enkä vieläkään osaa uida kunnolla. En oppinut myöskään sitä, että blogiini ei ryntää 100 lukijaa yhdessä vuorokaudessa... :) heh. Maasta se pienikin ponnistaa.

Mieheni kiusaa minua aina siitä, kun olen niin koukussa "hömppäblogeihin". Hän siis tuon nimityksen on keksinyt. Mikä siinä kuitenkin viehättää? Siis blogeissa :) ? Olen oppinut paljon asioita tämän blogiriippuvuuteni aikana. Viimeisin ahaa-elämys eilen illalla, kun minulle kerrottiin, että moccamasterin kahvi on sellaisenaan, mustana, sopivan lämpöistä! Ja maito siihen pitäisi lämmittää. Olen aina luullut, että meidän kahvinkeitin ei vain enää lämmitä kahvia kunnolla. Tänään iskin siis maidon mikroon ja voilà!

Niin. Niitä elämän pieniä asioita. Niitä voi oppia.

Ps. Rakastan kukkia. Kaikenlaisia kukkia. Voisin katsella vain kukkia. Ja voisin ostella vain kukkia.

Pps. Mutta en ole vieläkään oppinut kukkien nimiä. Osaan juuri ja juuri tunnistaa ja nimetä ruusun, voikukan ja hyasintin

Aada-Olivia

Mitä...

...minä täällä teen?

Jäin koukkuun hömppäblogeihin vuosi sitten, kun muutin ulkomaille. Paluuta takaisin ei ollut. Nyt minä olen täällä, bloggamassa. Olen yrittänyt vuoden aloittaa, nyt sen teen. Mitäköhän tästä tulee? Yritän ja lupaan ainakin kokeilla.

Ongelmani on se, että en osaa valokuvata. Mielestäni kaikki suosikkibloggajani ovat valokuvauksen huipputasolla. Itse olen hännänhuippu mätämuna. Voisiko siinäkin kehittyä nyt kun kerta olen ihan oikea bloggaja? Yritän sitäkin!

Toinen ongelmani on se, etten halua paljastaa henkilöllisyyttäni työni vuoksi. Onnistunko jakamaan jotain elämästäni ilman, että edes naapurini tunnistaa minua? Aikamoinen haaste. Aion ainakin yrittää!

Kolmas ongelmani on se, että olen kaikkea muuta kuin mitä stereotypinen bloggaaja on. En osaa pukeutua, en osaa valokuvata, en osta merkkivaatteita, minulla ei ole Louis Vuittonin käsilaukkua... Mutta osaan urheilla, leipoa, laulaa, siivota, nauraa, puhua 5 kieltä ja kutoa. Riittääkö se? Jaksaako kukaan lukea blogiani ja ajatuksiani, vaikken postailisikaan päivän asuja? On verra!

Tästä se alkaa. Yrittänyttä ei laiteta! Nothing ventured! :)

Aada-Olivia